Tuusulan Kokoomuksen tavoitteena on käydä säännöllisesti vierailemassa kunnan alueella toimivissa yrityksissä. Vierailujen tarkoituksena on syventää jäsenistömme tietoa paikallisista yrityksistä ja käydä vuoropuhelua yrittäjien kanssa kunnan toiminnan kehittämiseksi. Torstaina 24.9.2020 kävimme vierailulla Juha Snell Oy:n venetehtaalla ja jäsenistömme innokkaimmat veneilijät olivatkin laittaneet ostohousut jalkaan – melkoisella varmuudella Faster-venekauppoja hierotaan viimeistään vuoden 2021 venemessuilla! Venetehtaan kierroksen isäntänä meillä oli yrityksen toimitusjohtaja Jani Snell.

Juha Snell Oy on vuonna 1974 perustettu perheyritys, joka valmistaa Faster-merkkisiä alumiiniveneitä Tuusulan Kellokoskella. Ensimmäiset Faster-alumiiniveneet valmistuivat vuonna 1978. Yritys on tehnyt alihankintana monenlaisia metallitöitä, mutta ajan kuluessa ja sukupolvenvaihdoksen myötä toiminta on keskittynyt vain alumiiniveneiden valmistukseen.

Faster-veneet ovat tunnettuja veneharrastajien keskuudessa laadustaan ja veneet ovat saaneet toistuvasti hyviä arvosteluita alan lehdissä. Yrityksellä on melko tasainen liikevaihto vuodesta toiseen, ollen 5,6 miljoonaa euroa vuonna 2019. Yritys on ollut viimeiset vuodet voitollinen eikä ole koskaan lomauttanut yhtään työntekijää. 90-luvun lamassa omistajat eivät maksaneet itselleen palkkaa, mutta siitäkin selvittiin. Koronakriisi on toistaiseksi tuonut venetehtaalle positiivisia laineita – suomalaiset panostavat mökkeilyyn ja veneilyyn samalla kun ulkomaanmatkat ovat vähentyneet.

Alihankkijalta tulleita valmiita osia

Faster-veneitä tehdään Kellokoskella noin 30 ihmisen voimin, suurin osa heistä on töissä tuotannossa. Sen lisäksi, että yritys on siirtynyt suvussa seuraavalle sukupolvelle, on osa tuotannon työntekijöistä löytynyt seuraavasta sukupolvesta. Myös muualle lähteneet työntekijät ovat monesti palanneet takaisin Kellokosken venetehtaalle. Tätä me tarvitsemme Suomessa lisää – työnantajia, joiden palvelukseen palataan mielellään!

Veneiden tekeminen on pitkälti käsityötä. Valmiiksi leikatut ja taivutetut osat ostetaan suomalaisilta alihankkijoilta ja alumiini on peräisin Keski-Euroopasta. Venetehtaalla tehdään taivutuksia isompiin alumiiniosiin ja hitsataan erilaisia pienempiä kokonaisuuksia yhteen, esim. istuinlaatikot ja polttoainesäiliöt. Veneiden rungot hitsataan käsin Kellokosken venetehtaalla ja prosessin eri osien näkeminen paikan päällä on mahtava kokemus. Nämä veneet kestävät isältä / äidiltä pojalle / tyttärelle.

Kappalemäärin mitattuna huviveneet ovat isoin osa myyntiä ja tuotantoa. Huviveneet menevät pääosin Suomen ja Ruotsin markkinoille. Hyötyveneet ovat pääasiassa julkishallinnon tilaamia ja niissä merkitsee hankintalaista johtuen enemmän hinta kuin brändi. Hyötyveneiden markkinoita löytyy Saksasta asti, toki kotimainen julkishallinto on myös merkittävä ostaja. Hyötyveneiden käyttökohteita ovat mm. pelastus-, partiointi- ja tavarankuljetustehtävät.

Valmista saumaa
Levytyökone

Venetehdas oli Kellokosken Rajalinnan teollisuusalueen ensimmäisiä yrityksiä ja on laajentanut tuotantotilojaan tasaiseen tahtiin. Ennen Rajalinnaan siirtymistä yritys toimi Kellokosken ruukin alueella. Tuotantotilojen laajentamisen yhteydessä venetehdas on törmännyt muutamiin ongelmiin Tuusulassa: rakennusluvan saaminen kesti laajennuksen kohdalla aivan liian pitkään ja viimeisimmän laajennuksen kohdalla kaavamuutoksen materiaalit piti tuottaa itse, muuten kaavamuutos olisi ollut pinon pohjimmaisena.

Rungot hitsataan käsityönä
Tämä runko kestää!
Runko hitsattu
Henkka ja Lilli laaduntarkkailussa
Immaa mietitytti onko 115hp riittävästi Tuusulanjärvelle
Hyötyveneitä lähdössä Saksaan

Juha Snell Oy:n aikaisemmat kokemukset rakennuslupien käsittelyajoista Tuusulassa ja kaavamuutosten jäykkyydestä sekä hitaudesta herättävät ajatuksia millainen olisi ideaali tilanne: julkishallinnolla tulisi olla palvelulupaus hakemusten käsittelyaikojen osalta sekä selkeä toimintatapa yksittäisten toimijoiden tekemien kaavamuutoshakemusten käsittelyn osalta. Jos kaavamuutoksen materiaalin tekeminen on jätetty hakijan vastuulle, tulee hakijalle syntyneet kustannukset ottaa huomioon perittäessä hakijalta korvausta kaavamuutoksen myötä syntyneestä lisärakennusoikeudesta. Kaavamuutosprosessin tulee olla ketterä, ennustettava, nopea ja kohtuullinen kaikkia osapuolia kohtaan! Vierailusta löytyi konkreettinen tavoite Tuusulan Kokoomuksen kuntavaaliohjelmaan. Kaavoituksessa on nykyisen valtuustokauden aikana ja apulaispormestari Mika Mäki-Kuhnan toimesta yritysten tarpeet nostettu korkeimmalle prioriteetille.

Toinen kritiikin kohde menee Järvenpään ammattiopisto Keudalle. Aikaisemmin kun ammatillinen koulutus on ollut Keravalla niin venetehtaalla on riittänyt opiskelijoita harjoittelussa, nyt venetehtaalle ei ole oltu edes yhteydessä. Järvenpään Kokoomus ottanee tästä kopin.

Uusilla lippiksillä kuntavaalien aallokkoa kohti!

Kiitokset Juha Snell Oy:lle ja Jani Snellille vierailun järjestämisestä!