Valtuustoaloite 

Esitän, että Tuusulassa aloitetaan selvitys raitiotieliikenteen rakentamisesta Vantaan Aviapolikselta Etelä-Tuusulaan ’Vantaanratikan’ jatkeeksi. Vantaa kehittää alueellaanraitioliikennettä, joka tulee lentoasemalle ja josta sen olisi helppo jatkua Etelä-Tuusulaan. Tuusulan kunnan on aloitettava neuvottelut Vantaan kanssa yhteistyöstä raitioliikenteen osalta. 

Tärkeää olisi saada Etelä-Tuusula raideliikenteen piiriin. On epätodennäköistä, että niin kutsuttu ’tunninjuna’ Tampereelle pysähtyisi Hyrylässä, koska se juna on tarkoitettu kaukoliikenteelle. 

Tuusulan joukkoliikennettä täytyy kehittää aktiivisesti, koska se on tulevaisuuden liikkumismuoto. Monet haluaisivat jo nyt valita joukkoliikenteen, mutta se ei vielä palvele Etelä-Tuusulassa niin hyvin kuin pitäisi. Erityisesti nuorten ja ikääntyneiden täytyypäästä liikkumaan harrastusten ja palveluiden pariin joukkoliikenteen avulla turvallisesti ja ketterästi. Lisäksi toimiva joukkoliikenne helpottaa työajan ruuhkia. Joukkoliikenteen täytyy olla aito vaihtoehto yksityisautoilun rinnalla.

Raitiotien vaikutus näkyy positiivisina turvallisuusvaikutuksina liikenteessä. Lisäksi matkaketjujen sujuvuus ja luotettavuus näkyy koko liikennejärjestelmän toiminnassa. 

Ilmastonmuutoksen torjuminen ja hiilijalanjäljen pienentäminen Uudellamaalla ovat tärkeitä tavoitteita, ja toimivan joukkoliikenteen avulla edistetään näitä tavoitteita.

Ruut Sjöblom, valtuuston puheenjohtaja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *